Noid-yhtye: Uusvanhoja soundeja Petroskoista, vepsäläisen kulttuurin hiillokselta.
Tallinnan Mustpeade Majan, ”Mustapäiden talon” arvokkaaseen saliin virtaa kulttuuri- ja yliopistoväen oloista porukkaa. Kaupungissa vietetään ugrilaista kulttuuritapahtumaa eri sukulaiskansojen voimin.
Suomalaisia edustavat Pohjois-Karjalaa mairitellen Rääkkylän Kellokosket, karjalaisia Petroskoin Sattuma Arto Rinteen johdolla.
Tapahtuman yksi kiinnostavimmista nimistä on petroskoilainen Noid-yhtye, joka on paikalla vepsäläisen kulttuurin edustajana. Lavan etuosassa tolkienmaisessa kansallispuvussaan on viattoman kaunis, kuin jostakin toisesta maailmanajasta siirretty laulajatar, ja hänen taustallaan kolme totista nuorta muusikkomiestä, selvästi rocksukupolven kasvatteja. Rumpujen ja sähköbasson komppi on napakka ja edustaa petroskoilaista, perinteisesti tiukkaa ja kurinalaista yhtyesoittoa. Soitinnuksen melodisharmonisen päävastuun kantaa kosketinsoittaja, jonka huomaa yhtyeen johtajaksi. Noidin lyhyen, kiinnostavan folkrock-setin jälkeen otan yleisöstä kiinni laulajattaren, Alina Kartysen, joka ujosti kertoo osaavansa huonosti suomea tai englantia. Kosketinsoittaja Vladimir Solovjev puhuu kuulemma molempia ja voisi antaa haastattelun.
Tuntuu, että Petroskoista ei ole vähään aikaan noussut esiin uutta bändiä Santtu Karhun ja Talvisopien, Mylläreiden, Reelin / Va-Ta-Gan tai Sattuman kansanmusiikkirockia jatkamaan. Noid on sellainen.
Hieman yllättäen kuulen, että Noid on esiintynyt kerran jo Joensuussakin – vuonna 2010 Häivähdys Venäjää -tapahtumassa. Silloin sen kokoonpano oli kuitenkin eri. Laulajat Jelena Pavlova ja Maria Tshernysheva, jotka esiintyvät vielä yhtyeen esikoisalbumilla Kukirikku (2010), ovat vaihtuneet Alina Kartyseen.
– Bändin uralle on mahtunut hankalia hetkiä, ja Jelenan ja Marian lähteminen oli eittämättä yksi sellainen, Vladimir Solovjev kertoilee,– Mutta se lähtö oli ok. Heidän elämäntavoitteensa olivat muuttuneet, eikä musiikinteko enää kuulunut niihin. Ainakaan pääsijalla.
Noidin perustamisvuosi on 2007.
– Yhtyeemme syntyi sen idean pohjalle, että ei ollut olemassa vepsäläistä yhtyettä, joka esittäisi vepsän kielellä moderneilla tyyleillä traditionaalista materiaalia, Vladimir Solovjev kertoo,– Siispä sellainen piti perustaa, ja tänä vuonna juhlimme jo kuudetta syntymäpäiväämme.
Karjalan tasavallassa vepsäläiset ovat sekoittuneet karjalaisiin ja venäläisiin. Vepsän kieltä puhuu Wikipedian mukaan enää 5 000, ja sen luontainen siirtyminen sukupolvelta seuraavalle on katkennut.
Petroskoin muusikkopiirien tunnetuin vepsäläinen on ollut Santtu Karhun sähkökitaristi Fjodor Astashov.
– Laulaja-huilistillamme Alinalla ei ole vepsäläisiä juuria, mutta hän on suomensukuinen ja pääsee lähelle vepsäläistä fiilistä, Vladimir Solovjev selvittää.– Minulla ja basisti AleksandrShashinilla on vepsäläiset juuret, itselläni äidin puolelta – suku asuu Äänisen rannoilla. Kansanperinne ja kielet ovat kiinnostaneet, valmistuin Petroskoin yliopistosta suomensukuisten kielten laitokselta. Kun tähän ynnätään se, että olen suorittanut musiikkiopistossa tutkinnon harmonikasta, minulla on sellainen olo, että minut on ennalta määrätty tekemään jotain vepsäläisen kulttuurin eteen. Näistä kaikista asioista olen saanut impulsseja uuden musiikin luomiseen Noidissa.
Kukirikku-levyllä, joka on vuonna 2010 äänitetty Petroskoissa Mylläreiden studiolla, Vladimir Solovjev soittaa vielä harmonikkaa. Noidin Tallinnankeikalla lavalla oli kuitenkin vain sähköinen kosketinsoitin.
Kumpi on Solovjevin pääinstrumentti?
– Jos on valittava, sanon ehdottomasti harmonikka. Se on soitin, jonka tunnen eläväksi. Nautin suunnattomasti, kun saan soittaa haitaria akustisissa konserteissamme. Syntetisoija antaa kuitenkin mielenkiintoisia mahdollisuuksia modernimpiin sovituksiin. Se sopii täydellisesti klubikeikoillemme. En usko siihen, että luovuutta kannattaisi rajoittaa mihinkään kehyksiin. ”Ole vapaa, käytä mitä välineitä haluat.” Sellainen on ohjenuorani. Modernien ja perinteisten instrumenttien yhdistely antaa mielenkiintoisia efektejä.
Santtu Karhun ja Mylläreiden aktiivikaudella Petroskoin soundit kaikuivat usein Pohjois-Karjalassa, mutta nykyään karjalaisia yhtyeitä kuullaan täällä harvemmin.
Mitäs kenelle kuuluu?
– Kaikki meitä edeltäneet bändit, Kantele, Talvisovat, Myllärit, Reel / Va-Ta-Ga, Sattuma, ovat mahtavia ja ansainneet suosionsa. Jossain mitassa heidän musiikkinsa on meidänkin musiikkimme pohjalla. Olemme kaikkien näiden hengenheimolaismuusikoiden kanssa hyvissä väleissä, Vladimir Solovjev painottaa.
– Uusien yhtyeiden syntymisestä en ole kuullut, ainakaan kansanmusiikin suunnalta. Enkä ole suoraan sanottuna varma, tulenko lähitulevaisuudessa kuulemaankaan.
Vladimir Solovjev muistelee vielä hetken Noidin Joensuun Teatteriravintolan keikkaa vuonna 2010.
– Se oli ensimmäinen esiintymisemme Suomessa. Basistimme ei päässyt mukaamme ja meillä oli viime hetken tuuraaja. Itse konsertti oli mielestäni ok. Yleisön tarkkailu oli kiinnostavaa – hiljaista alussa, kasvavaa kiinnostusta ja erittäin hyvä vastaanotto lopussa. Toivottavasti pääsemme Joensuuhun taas joskus!
Suonna Kononen
"Karjalainen", 15.11.2013
Valokuva: Noid Tallinnassa. Vasemmalta Vladimir Solovjev, Alina Kartynen, Ruslan Popov ja Aleksandr Shashin.
